Keskittymiskyky on nollassa.
Mistä repiä motivaatio opiskeluun? Miten jaksaa läpi tylsän lopputalven, kun lumisade alkaa tympiä ja arki alkaa tuntua liiankin arkiselta? Mitä tehdä, kun epäilys hiipii jokaiseen elämän nurkkaan, kun kaikki valinnat alkavat tuntua enemmän tai vähemmän kyseenalaisilta?
Elän epäilyksen aikoja. Mietin, onko yliopisto sittenkään minua varten ja mitä jos muutan pian ulkopaikkakunnalle enkä näekään perheeni koiria joka viikko. Missä olen viiden vuoden päästä - en kai vaan tismalleen tässä missä nytkin? Menenkö eteenpäin vai jumitanko vain paikallani?
Olen pyöritellyt samoja asioita kuukausitolkulla ja ei, se ei tosiaankaan auta. Alan tulla pikkuhiljaa siihen tulokseen, että antaa asioiden mennä omalla painollaan. Välillä tuntuu, etten liiku ollenkaan eteenpäin, mutta sitten mietin missä olin vuosi sitten. Olin rikki ja peloissani enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Kun pääsin taas jotakuinkin jaloilleni, tein paljon uusia asioita. Kävin ennestään tuntemattomien koirakasvattajien luona, pääsin kesällä Lontooseen(!), tutustuin uusiin ihmisiin ja paikkoihin, sain uuden työpaikan ja keräsin kokemuksia. Lasken kokemuksiin myös ne pienet asiat kuten uudet kirjat, elokuvat tai vaikkapa arkiset onnistumiset koirapuuhissa. Ne jokapäiväiset jutut, jotka jäävät helposti huomaamatta. Ne sanat, jotka motivoivat, kasvattavat ja opettavat.
Olen huomannut, että kirjoitustaitoni on kehittynyt vuoden aikana. Mitä enemmän luen, sitä enemmän kirjoitan. Ja mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän elän.En ole elänyt hetkeäkään viime vuodesta turhaan. Joka kerta kun luulen jääneeni paikoilleni, katson taaksepäin ja huomaan miten paljon olen kasvanut.
Siispä on aika hengittää. Muistaa, että tulevaisuuteni ei ole kiinni siitä, pääsenkö juuri tänä vuonna juuri haluamaani kouluun. Että elämä on elämistä varten, olkoon se sitten suurten seikkailujen tai lämpöisten koti-iltojen muodossa. Juuri nyt hukuttaudun teen, kirjojen, elokuvien, koiraharrastuksen ja sisustusintoilun uumeniin. Kun stressi alkaa näkyä hikipisaroina ohimoilla, on aika keittää kuppi teetä, ottaa esiin hyvä kirja ja vetäistä lämpöisin villapusero niskaan. Pimeinä iltoina muutama kynttiläkin tuo tunnelmaa hiljaiseen eloon. Nämä hetket ovat tärkeitä, elämisen arvoisia.
 |
| Uudelle sohvalle on ihana käpertyä viltin, kirjan ja koiran kanssa. |
